Muumihalin tarpeessa?

Tuntoaisti on ihmiselle kehittyvistä aisteista ensimmäinen, ja vauvan tai pikkulapsen kehitykselle kiltti kosketus on elintärkeää. Merkitystä on myös sillä, kuka koskettaa. Vaikka Muumit ovat tavallaan mielikuvituksen tuotetta, niiden halaamisen hyvää tekevä vaikutus on tieteellinen tosiasia. (Kysy vaikka Hemulilta.)

Halauksen fysiologiaa

Halailu on mukavaa, mutta se ei ole pelkkää hauskanpitoa. Halaamisella on todettu olevan monia hyviä vaikutuksia. Se on tehokas tapa tuottaa mielihyvähormoni oksitosiinia, joka vaikuttaa terveyteen ja hyvinvointiin. Oksitosiini muun muassa helpottaa stressiä, lievittää kipua sekä parantaa vastustuskykyä. Oksitosiinin on myös todettu edistävän kasvua.

Kosketus vaikuttaa positiivisesti myös hengitykseen, verenkiertoon sekä havaintokykyyn ja kognitiivisiin kykyihin. Sen tuomat hyödyt myös vähentävät jännitystä, rentouttavat, alentavat aggressiivisuutta sekä ohjailevat aivojen toimintaa ja jopa niiden kehitystä.

Halaus ja mielikuvituksen voima

Kosketus on yksi vanhimmista sosiaalisen viestinnän muodoista, se on rakentanut yhteenkuuluvuutta ihmisten välille jo tuhansia vuosia. Halaamalla luodaan luottamusta ja hyväntahtoisuutta toisia kohtaan. Yksi halaus voi muuttaa surkean päivän paremmaksi.

Kosketuksen ja koskettajan yhteisvaikutusta on tutkittu muun muassa kokeella, jossa koehenkilöiden jalkoja silitettiin näkymättömissä. Kun miespuolisille koehenkilöille uskoteltiin videokuvan avulla, että jalkaa silitti nainen, kosketus tuntui kivalta. Kun koehenkilö taas uskoi silittäjän olevan mies, kosketus ei miellyttänyt. Silittäjän kuviteltu henkilöllisyys vaikutti reaktioon, mutta todellinen ei.

Kun siis halaat vaikkapa Muumimammaa, jonka olemus on sinulle tuttu tarinoista, samettisen turkin kosketus tuntuu ihanalta. Se johtuu siitä, että sinulla on tunneside Mammaan ja mainio mielikuvitus. Haisuli taas, vaikka sen turkki on pehmoinen, voi tuntua vähän ikävältä – ellet sitten nimenomaan pidä pahiksista.

Ketä sinä halaat ensin kun tulet Muumimaailmaan? Halataan kun tavataan!